Ei lasten leikkiä Oulu
  • Ei lasten leikkiä-näyttely Oulussa

    Event

    Jad Vashemin kokoama näyttely Ei lasten leikkiä on kertomus eloonjäämisestä ja lasten kamppailusta pitää kiinni elämästä. Holokaustin aikana murhatusta kuudesta miljoonasta juutalaisesta noin puolitoista miljoonaa oli lapsia. Eloonjääneiden lasten lukumäärä on arvioitu vain tuhansissa. Näyttely kertoo lasten yrityksistä säilyttää lapsuutensa ja nuoruutensa holokaustin keskellä.
     
    Jerusalemissa toimiva Jad Vashem -museo ja koulutuskeskus perustettiin Israelin parlamentin aloitteesta vuonna 1953. Keskuksen vastuulla on juutalaisen kansan holokaustin aikaisen historian dokumentointi, jokaisen kuuden miljoonan holokaustin uhrin muiston ja tarinan säilyttäminen sekä holokaustin merkityksen välittäminen tuleville sukupolville. Jad Vashemissa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää.
     
    Sen lisäksi keskus vie kiertäviä näyttelyitä eri puolille maailmaa. Näyttelyiden tarkoitus on lisätä tietoutta holokaustista ja sen monista universaaleista opetuksista. Jad Vashemin näyttelyitä on ollut esillä mm. YK:n päämajassa New Yorkissa ja Euroopan parlamentissa Brysselissä. Ei lasten leikkiä on ensimmäinen Jad Vashemin näyttely Suomessa ja tuodaan suomalaisen yleisön nähtäville yhteistyössä Israel-ystävyystoimikunnan kanssa.
     
    Näyttely tullaan näkemään myös muualla Suomessa.
     
    Aika & Paikka:keskiviikko, 20.02.2013 - sunnuntai, 03.03.2013Paikka:Oulun Helluntaiseurakunta Uusikatu 78 90120 Oulu Internet-sivusto: http://www.ohsrk.fi/fi3/index.php?option=com_eventlist&view=details&id=1270:ei-lasten-leikkiae&Itemid=111
     
  • TulostaTulostettava versio
      
      
      
      
    Lisää kalenteriin
      
      
    Bookmark and Share
      
      
<<<heinäkuu 2014>>>
smtktpl
293012345
6789101112
13141516171819
20212223242526
272829303112
3456789